Toiminta

Yhdistyksen tapahtumat voidaan karkeasti jakaa kolmeen kategoriaan.

1. Perinteiset yritysvierailut vastauspuheenvuoroineen. Nämä tilaisuudet on tarkoitettu pelkästään jäsenistölle. Ne ovat luonteeltaan myös sosiaalisia, jäsenistöä kokoavia tapahtumia. Pyrimme kuitenkin siihen, että vierailulla olisi jokin ajankohtainen teema, josta yritysten edustajat puhuvat. Vastaavasti yhdistyksen edustaja esittää valmistellun vastauspuheenvuoron. Tavoitteena on laaja-alaisesti ja monipuolisesti valottaa ajankohtaisia tapahtumia talouselämän ja hallinnon eri alueilta. Osallistujamäärä on noin 40–60 ja järjestetään kolmesta neljään kertaan vuodessa.

2. Visiopäivä kerran vuodessa. Visiopäivän avulla pyritään syventämään kauppatieteellistä keskustelua mutta myös vaikuttamaan päätöksentekoon ja päättäjiin. Ne ovat avoimia sekä yhdistyksen jäsenille että kutsuttaville julkisen vallan, yritysten ja akateemisen maailman vaikuttajahenkilöille. Osallistujamäärä voi olla suurehko, jopa yli 100 henkilöä.

3. Muut tilaisuudet, esimerkiksi Business Competence Arena ja KTY-Sefe -yhteisseminaari. Näitä ei välttämättä järjestetä yhtä säännöllisesti kuin edellä mainittuja tilaisuuksia, vaan johtokunnan harkinnan mukaisesti. Osallistujien ei tarvitse olla yhdistyksen jäseniä.